Synopsisvaiheesta asiakäsikirjoitukseen

Käyttöliittymän suunnittelu

Symboliikka

Graafisen käyttöliittymän suunnittelija toimii symbolien maailmassa. Näyttö hahmottuu katsojan silmissä symbolisena. Symboliikka tulee kuvien hahmottamisessa voimakkaasti esille. Kaikki ihmisen tekemät kuvat ovat symbolisia ja niiden tulkinta nojaa yhteisiin kulttuurisiin sopimuksiin (Hatva 2002, 118. Syvyysvaikutelman lisäksi kuvalla on selvä liikkeen tuntunsa ja myös painovoimailmiö vaikuttaa katsojan kokemukseen. Tekstisivulla hallitseva lähtökohta on näytön vasen yläkulma.

Perussymboleilla, piste, viiva, neliö, kolmio ja ympyrä syntyy omat merkityksensä asiayhteyden mukaisesti. Kolmio maantien varressa viestii eri asioita kuin videonauhurin ohjauspainikkeessa. Symboleilla on myös kulttuurista riippuvia merkityksiä. Meille valinnan merkkinä tuttu X -symboli tarkoittaa anglosaksisella kielialueella hylkäämistä. Niinpä tutuissa työvälineohjelmissakin suljemme ikkunoita ja lopetamme ohjelmia ko. symbolia näpytellen. Internetissä selaillessamme kohtaamme tuhansittain erilaisia symboleja ja jo tuttu selaimemme sisältää suunnilleen kolmekymmentä symbolista vakiopainiketta.

Graafisen käyttöliittymän suunnittelijalle symbolien vaihtelevat merkitykset ja selkeyden vaatimus tekevät suunnittelutehtävästä osaltaan haasteellisen erityisesti silloin, kun symbolin merkitys jätetään katsojan oivallettavaksi ilman kuvioon liitettyä verbaalista selitystä. Suunnittelija joutuu etsimään symbolille sopivan abstraktisuuden tason, yksinkertaistamaan monimutkaisia muotoja ja eliminoimaan ne kuvion osat, joita ei tarvita symbolin tunnistamiseen ja muistamiseen.


Käyttöliittymän peruselementit
Käyttöliittymän rakenteen ja visuaalisen muodon sommittelu
Painikkeet
Symboliikka
Näköharhat
Värit
Väriharmonia
Värien merkityksiä
Värien käytöstä tehtyjä suosituksia



Käyttöliittymän suunnittelu

Oppimateriaalin sisällysluettelo

 

ESR   Tampereen yliopistoHAMK

Oppimisaihio on toteutettu eOsaajan taidot —projektille. Tekijät: sisältö FL Martti Piipari Tampereen yliopisto, tekninen toteutus Essi Ylönen ja Mirlinda Kosova-Alija HAMK eLearning Centre 2004.