Ihonsisäisen intrakutaanin (i.c.), ja intradermaalin ( i.d) ruiskeen antaminen
Tavallisin paikka ihonsisäisille pistoksille on kyynärvarren, ylävartalon tai vatsan iho. Ihonsisäisissä injektioissa ihoa ei desinfioida ja lääkeaine injisoidaan neulan aukko ylöspäin lähes ihon suuntaisen 15 ° kulmassa ihoon jolloin siihen muodostuu pieni paukama. Lääke- tai testiaineen määrä saa olla enintään 0.5 ml, tavallisimmin lääkemäärä on 0.1 ml.
Ihonalainen eli subkutaaninen ( s.c) injektio
Ihonalainen ruiske annetaan olkavarren, reiden, pakaran tai vatsanalueen ihon alle. Tavallisimpia esimerkkejä ihonalaisesta annostelusta on minihepariini ja insuliinilääkitykset. Lääkkeen imeytyminen ihon alta riippuu pistokohdan verenkierto-ominaisuuksista esimerkiksi ääreisverenkierron. Esimerkiksi elvytystilanteissa tai potilaan ollessa sokissa ei siis kannata käyttää ensisijaisesti ihonalaista injektiomuotoa. Lääkkeen vaikutus alkaa hitaasti ja kestää pitkään, koska ihonalaisessa kudoksessa on vähän verissuonia. Nopeimmillaan vaikutus saavutetaan alle puolessa tunnissa. Potilas kokee ihonalaisen injektion herkemmin kivuliaampana kuin lihaksensisäisen, koska iholla on palon tuntohermoja.
Injektiota annettaessa ihopoimu nostetaan peukalon ja etusormen avulla ja neula työnnetään ihoon 45° kulmassa. Joitakin subkutaanilääkkeitä kuten hepariinia ja insuliinia annetaan lyhyellä neulalla, jolloin pistokulma on 90°. Ennen lääkkeen antamista täytyy aina varmistaa aspiroimalla, ettei neulan kärki ole verisuonessa. Ihonalaisissa injektiossa lääkemäärä voi olla enintään 2 ml. Mikäli potilas saa ihonalaisia injektioita toistuvasti on pistopaikkaa vaihdella hyvä vaihdella.
Lihaksensisäinen eli intramuskulaarinen (i.m) injektio
Lihaksensisäisen injektion antamiseen riittävän suuria lihaksia ovat reisilihaksen ulko-osa
( = m.vastus lateralis), pakaralihaksen yläulkoneljännes (= m.gluteus) sekä olkavarren hartialihas
(= m.deltoideus). Lihasinjektio on tärkeä antaa siten, ettei potilas jännitä lihasta. Potilas voi joko seisoa paino enemmän toisella jalalla tai hän voi olla esimerkiksi kyljellään, vatsallaan. Lihaksen runsaan verenkierron vuoksi lääkeaineen vaikutus alkaa yleensä 10-30 minuutin kuluessa pistämisestä.
Injektio annetaan sormilla pingotetun ihon läpi 90 °pistokulmassa siten, että neulasta noin 2/3 menee ihon sisään. Injektio tulee antaa riittävän syvälle, koska jos lääkeaine joutuu rasvakudokseen voi siihen syntyä abskessi tai nekroosi. Myös lääkeaineen imeytyminen hidastuu mikäli ruiske jää rasvakudokseen. Jotkut lääkeaineet kuten diatsepaami imeytyvät epävarmasti lihaksesta. Potilaan veren hyytymiseen estävät sairaudet tai lääkkeet voivat myös olla vasta-aihe lihaksensisäiselle injektiolle. Lihasinjektiota annettaessa täytyy niin ikään ensin tarkistaa, ettei neula ole verisuonessa. Tarkistamisen voi tehdä joko irrottamalla neula ja ruisku hetkeksi ja katsomalla tuleeko neulaan verta tai aspiroimalla vetämällä mäntää taaksepäin. Injektion antaja voi aspiroidessaan tukea neulaa pitämällä sen kantaa peukalon ja etusormen välissä. Jos neula on verisuonessa annetaan injektio toiseen kohtaan. Lihakseen annettavissa injektioissa lääkemäärä voi olla 5ml.
Laskimoon annettavat eli intravenoosit (i.v) injektiot
Laskimonsisäisen injektion antamiseen sairaanhoitaja tarvitsee toimipaikkakohtaisen luvan. Tätä lääkitysmuotoa käytetään sairaalahoidossa yleisesti kun tavoitteena on nopea vaikutus sekä suuri lääkeainepitoisuus elimistössä. Laskimonsisäisesti annosteltavat lääkkeet on annettava aina aseptisesti. Koska lääkeaine annetaan suoraan verenkiertoon ei sen vaikutuksen estämiseksi voida tehdä mitään. Mahdolliset sivu- ja haittavaikutukset kuten yliherkkyysreaktiot ilmenevät välittömästi. Potilaan vointia on tämän vuoksi seurattava erittäin tarkasti ja sivuvaikutusten (sykkeen, verenpaineen muutokset, hengitysvaikeudet, kalpeus ja hikisyys huimaus ja oksentelun) ilmaantuessa on lääkkeen antaminen keskeytettävä heti.
Laskimonsisäinen injektio voidaan antaa joko infuusioletkustoon tai laskimopunktiona. Jos potilasta lääkitään laskimoon toistuvasti, laitetaan hänelle yleensä suonikanyyli. Suonikanyyli voidaan injektioiden annon välillä heparinisoida ja korkata, kanyyliin voidaan laittaa mandriini tai siihen voidaan yhdistää aukiolotiputus, jolloin lääkekanava pysyy avoimena lääkkeiden annon välillä. Tavallisimmin pistokohdaksi valitaan yläraajan laskimo, pienillä lapsilla usein myös pään alueen laskimo.
Laskimoinjektio annetaan tavallisesti hitaasti 1ml/ minuutissa nopeudella. Lääke voidaan antaa myös esimerkiksi elvytystilanteissa nopeana kerta-annoksena eli boluksena 15-20 sekunnissa. Joskus potilas tarvitsee lääkeainetta toistuvasti ja silloin se voidaan antaa infuusioliuokseen sekoitettuna joko muutamia minuutteja, tunteja tai pidempiä aikoja kestävänä infuusiona. Hitaasti annettavia infuusioita ovat mm. potilaan tarvitsemat sokeri-suolaliuokset, elektrolyytit sekä ravintonesteet. Myös verituotteet tiputetaan hitaasti. Oheisen linkin kautta voit käydä katsomassa miltä iv-infuusiolista näyttää (excel-muoto, pdf-muoto).
Muita injektionantotapoja
Muita, harvinaisempia injektionantotapoja ovat lääkkeen antaminen valtimoon eli intra-arteriaalisesti
( i.a), selkäytimeen eli intratekaalisesti (i.t) nivelpussiin, tai vatsaonteloon.