Digitaalinen kuva

Bittikarttakuva

Bittikarttakuva muodostuu pienistä koko kuva-alan täyttävistä kuvapisteistä, eli pikseleistä. Valokuva on tyypillinen bittikarttakuva. Se sisältää niin paljon pieniä yksityiskohtia, ettei vektorikuvan piirroksenomaisuus ole mahdollista, tai siitä ei ainakaan ole hyötyä.

Yhdessä valokuvassa on tyypillisesti useita miljoonia neliön muotoisia kuvapisteitä, joilla jokaisella on oma valoisuus- ja värikoodinsa. Mitä pienempiä pisteet ovat, sitä tarkempi on kuva, mutta tiedostokoko on iso. Usein tiedostokoko kasvaa helposti niin suureksi, ettei kuvan käyttäminen sellaisenaan ole ainakaan Internetissä mahdollista. Tiedostokoon pienentämiseksi kuvapisteitä voidaan kuvankäsittelyohjelmilla helposti yhdistää ja muodostaa uudelleen.

Kuvapisteiden vähentämisen lisäksi kuvat vielä pakataan Internet-käyttöä varten kuvankäsittelyohjelmalla. Pakkaaminen pienentää tiedostokokoa merkittävästi yhdistämällä saman väri- ja valoisuussävyn omaavia kuvapisteitä yhdelle koodille. Erilaisilla pakkausmenetelmillä tiedostokokoa voidaan pienentää tuntuvastikin, mutta kuvan laatu saattaa pakkausasteesta riippuen kärsiä.

Internet-käytössä hyväksytään kolmella eri menetelmällä pakattuja kuvia; jpg, gif ja png. Näistä formaateista kerrotaan lähemmin toisissa aihioissa.

Pienennettyjä bittikarttakuvia ei voi suurentaa ilman, että laatu ja tarkkuus kärsisivät. Tämän vuoksi bittikarttakuvista kannattaa aina säilyttää tallessa alkuperäinen kuva ja käyttää kuvan kopiota muokkaukseen.

Tietokoneruudulla täysikokoisena näkyvä kuva voi olla kooltaan esim. 800 x 600 pikseliä. Resoluutio ilmoittaa kuvan tarkkuuden eli yleensä pikselitiheyden tuumaa kohti ilmaistuna (pikselien määrä tietyllä alueella).

Bittikarttakuvaksi muunnettua vektorikuvaa ei enää voi vektorikuvana muokata, koska kuva koostuu muunnoksen jälkeen vain kuvapisteiden väri- ja valoisuusarvoista.

mikä on kuvassa?pohdi
Saatko selvää oikealla olevasta kuvasta?


Sivun alkuun

Pääsivulle
Oppimateriaalien sisällysluettelo

 

ESR   Tampereen yliopistoHAMK

Oppimisaihio on toteutettu eOsaajan taidot —projektille. Tekijät: sisältö FT Jorma Saarinen ja tekninen toteutus Essi Ylönen, Mirlinda Kosova-Alija HAMK eLearning Centre 2004.