LÄÄKKEIDEN TILAUS, SÄILYTYS JA HÄVITTÄMINEN

Johdanto

Sairaaloiden sekä terveyskeskusten lääkehuollon toimintaa säätelee lääkelaki asetuksineen. Lääkelain mukaan hoitolaitoksissa toimii oma lääkehuollon toimintayksikkö eli sairaala- apteekki tai lääkekeskus. Joissakin hoitolaitoksissa lääkehuolto on järjestetty siten, että laitoksen lääkkeet ostetaan esimerkiksi avohuollon apteekista. Sairaala-apteekille tai lääkekeskukselle kuuluvat seuraavat tehtävät:

  • lääkkeiden hankinta,
  • varastointi, hävittäminen
  • joidenkin lääkkeiden sekä potilaskohtaisten annosvalmisteiden kuten solusalpaajien tai ravintoliuosten valmistus
  • lääkkeiden toimittaminen yksikköihin
  • lääkkeiden käytön ja säilytyksen seuranta sekä
  • lääketiedottaminen.

Sairaaloissa on lisäksi lääkeneuvottelukunta, joka toimii tämän lääkehuollon asiantuntijaryhmänä. Lääkeneuvottelukunnan tehtäviin kuuluu tehdä vuosittain esitys johtavalle lääkärille laitoksen peruslääkevalikoimasta, jolla tarkoitetaan kyseisessä hoitolaitoksessa säännöllisesti tarvittavia lääkkeitä. Peruslääkevalikoiman avulla saavutetaan mm. seuraavia etuja

  • lääketurvallisuus lisääntyy, kun lääkkeet ovat henkilökunnalle tuttuja
  • lääkekustannukset pysyvät kohtuullisina
  • käytännön pulmat helpottuvat kun mm. hankintaerät voidaan suunnitella hyvin ja varastotilat ovat optimaalisessa käytössä.

Lääkeneuvottelukunnan muita tehtäviä on mm. lääketiedotuksen kehittäminen, haittavaikutusten sekä tutkimustoiminnan seuraaminen.

Lääkkeiden tilaaminen, säilytys sekä hävittäminen osastoilla

Osastolla työskentelevä sairaanhoitaja tilaa yksikön tarvitsemat lääkkeet sairaala-apteekista kirjallisen tilauslomakkeen avulla. Nykyisin tilauslomakkeet ovat yleisesti tietokoneella ja hoitohenkilökunnalla on salasanat linjojen avaamiseksi sairaala-apteekkiin. Mikäli yksikköön tilataan huumausaineita (ns. N-lääkkeet) spriitä, lääkekonjakkia tai peruslääkevalikoiman ulkopuolella olevia lääkkeitä tarvitaan tilaukseen lisäksi lääkärin vahvistus. Sairaala-apteekki tai lääkekeskus toimittaa lääkkeet osastoille sinetöidyissä lääkelaatikoissa. Sairaala-apteekkien yhteydessä on myös olemassa ns. päivystysvarasto, josta hoitohenkilökunnan on päivystystilanteissa mahdollista noutaa välttämättömiä lääkevalmisteita osastolle.

lääkekaappiOsastolla lääkkeet säilytetään lääkehuoneessa suljetuissa lääkekaapeissa omissa alkuperäispakkauksissaan. Tällöin pakkausmerkinnät ovat selvästi lääkkeiden jakamisesta vastaavien henkilöiden näkyvissä ja lääkkeet pysyvät samalla suojassa muiden aineiden kuten kosteuden tai valon haitallisilta vaikutuksilta.

 

Osastoilla on lääkekaapit erikseen D-(=yleensä käsikauppalääke) C- (= voimakkaasti vaikuttava, yleensä reseptivalmiste) ja
N- (=huumausaineeksi luokiteltava) lääkkeille. B- kirjaimella merkitty lääke on myrkyllinen, jonka vuoksi ne on säilytettävä lukitussa lokerossa tai kaapissa erillään muista valmisteista.

 

 



Huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden eli N-lääkkeiden mukana tulee osastolle aina pakkauskohtainen kulutuskortti. Kulutuskorttiin on toimitettaessa merkitty valmisteen nimi, määrä, toimituspäivä sekä yksikkö. Lääkettä annettaessa kulutuskorttiin kirjataan

  • potilaan nimi,
  • otettu annos ja mahdollinen mittatappio
  • päivämäärä ja kellonaika,
  • määräyksen antanut lääkäri sekä
  • valmisteen potilaalle antaneen ammattihenkilön nimikirjoitus

Oheisen linkin kautta voit käydä katsomassa miltä huumausaineiksi luokiteltavan lääkepakkauksen kulutuskortti näyttää. Kulutuskortti (excel-muoto, pdf-muoto)

Valmisteen loputtua lasketaan mahdollinen mittatappio ja kulutuskortti toimitetaan sairaala-apteekkiin tai lääkekeskukseen yksikön vastaavan lääkärin allekirjoittamana.

Lääkkeiden säilyttämisessä pitää ottaa huomioon myös lämpötila. Huoneenlämmöllä lääkkeiden säilytyksessä tarkoitetaan +15-25 asteen lämpötilaa, viileällä + 8-15 astetta, kylmällä +2-8 astetta eli jääkaappilämpötilaa sekä pakastimella alle -15 astetta.

Osastojen lääkekaappien tulee aina olla lukittuina ja niihin voi olla useammat avaimet. Lääkekaappien sisällöistä sekä järjestyksestä (esim. eri vahvuiset valmisteet erille toisistaan) huolehtiminen on tärkeä osa lääketurvallisuuden ylläpitämistä. Infuusioliuokset säilytetään osastoilla yleensä omissa säilytyspaikoissaan. Elvytyslääkkeet voidaan osastolla säilyttää lääkekaappien ulkopuolella esimerkiksi ensiaputarjottimella.

Käyttämättömät sekä vanhentuneet lääkkeet ovat ongelmajätteitä. Siksi ne palautetaan apteekkiin tai lääkekeskukseen hävitettäviksi. Solumyrkkyjen eli sytostaattien käsittelylle ja niistä syntyville jätteille on hoitoyksiköissä omat ohjeet.

Oheisten linkin kautta voit kuunnella ja katsoa aiheeseen liittyviä videoita. Sama video löytyy kahtena nopeusversiona:

Huumausaineiden tilaaminen
(Windows Media Player wma, nopeus 345 kbs, kesto 3.07, tekijä Helena Puistola 2004-2005)
Huumausaineiden tilaaminen
(Windows Media Player wma, nopeus 150 kbs, kesto 3.07, tekijä Helena Puistola 2004-2005)

Lääkekaappi
(Windows Media Player wma, nopeus 345 kbs, kesto 2.40, tekijä Helena Puistola 2004-2005)
Lääkekaappi
(Windows Media Player wma, nopeus 150 kbs, kesto 2.40, tekijä Helena Puistola 2004-2005)

Linkkeja lääkelaitoksen sekä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeisiin ja määräyksiin

Lääkkeen luovuttaminen sairaala-apteekista ja lääkekeskuksesta terveydenhuoltoyksikön potilaalle tai muulle asiakkaalle eräissä tapauksissa http://www.nam.fi/uploads/ohjeet/ohje_2001_5.pdf

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös huumausaineita ja huumausaineen valmistuksessa käytettäviä aineita koskevasta kirjanpito- ja tietojenantovelvollisuudesta sekä huumausaineiden käsittelystä ja hävittämisestä (1708/1993)

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös huumausaineista ja huumausaineen valmistuksessa käytettävistä aineista (1709/1993) http://www.edilex.fi/smur/vuosihaku.php?vuosi=1993

Huumausainelaki (1289/1993) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931289?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=huumausainelaki

Huumausaineasetus (1603/1993) http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931603?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=huumausaineasetus

Sisällysluettelo